Keskustelupiirissä olimme jo muutaman kerran kokoontuneet pohtimaan uskomisen asioita. Koskapa väki vaihtui viikoittain, oli tapanamme esittäytyä aina kohdatessamme. Eräs henkilö oli ottanut tavakseen, samalla kun hän kertoi nimensä, kiirehtiä selittämään: ”Minä en sitten sillä tavalla ole uskossa.”

Kun olimme jo muutaman kerran olleet koolla, ja kuulleet joka kerta tuon ”Minä en sillä tavalla ole uskossa” -henkilön selityksen, kiinnostuin ottamaan asiasta selkoa hieman lähemmin.

- Sinä kun et "sillä tavalla" ole uskossa, niin millähän tavalla sinä sitten olet uskossa?
Kysymykseni yllätti ja hetken hän hämillään haki sanoja vastatakseen. Ajattelin auttaa häntä hieman.
- Uskotko sinä Jeesukseen?
- Totta kai minä uskon, huudahti hän lainkaan empimättä.
- Että Jeesus on sinun Herrasi ja Vapahtajasi?
- Tietenkin. Niinhän Raamattukin sanoo.
Nyt olin minä puolestani hetken aikaa sanaton. Ymmärsin, että tuo ihminen oli kuunnellut piirissämme erilaisia kertomuksia uskoontulosta, ja vertaillut omaa kokemustaan, joka ei hänen omien mittapuidensa mukaan kovin järisyttävä.
Jälkeenpäin hän kertoi olleensa uskonasioiden puhuttelemana viettäessään vanhempainvapaata. Pientä lasta hoitaessaan hän oli alkanut rukoilla ja hapuilla Jeesuksen yhteyteen. Tämän kaipauksen vetämänä hän oli tullut keskustelupiiriimmekin, ostanut Raamatun ja huomannut alkaneensa rukoilla säännöllisesti. Elämä oli ohjautunut uusille urille melkein kuin huomaamatta. Tämän kaiken hän kertoi kuitenkin vasta myöhemmin, kun olimme tutustuneet paremmin.
- No, etkös sinä sitten ole sillä tavalla uskossa, kuin Raamattu sanoo. Siellä kun sanotaan, että usko Herran Jeesukseen, niin sinä pelastut? rohkaistuin kysymään tuolta hämmentyneeltä pohdiskelijalta.
- Niin ... no sitten minä taidan olla sillä tavalla... sillä tavalla ... uskossa! Toteamus tuli alkuun epävarmasti, mutta hänen oma tunnustuksensa tuntui liikuttavan jotain hänen sisällään, koskapa kyyneleet herahtivat hänen hymyileville kasvoilleen.