| Jeesus pelastaa! |
|
| 08.09.2010 09:35 | |||
|
Mies oli lähdössä. Ympärille kokoontuneet toverit tiesivät olevansa viimeisellä vierailulla tuon kuolevan huoneessa. - Pidä kiinni loppuun sakka, rohkaisivat aatetoverit lähtijää parhaansa mukaan. Näin he olivat toisiaan kannustaneet usein aiemminkin kriisien kohdatessa työelämässä tai politiikassa. Sen tähden vuoteessa makaavan miehen vastaus oli suorastaan mykistävä. Kuluneen kesän aikana olen havahtunut kaipaamaan selkeää sanomaa siitä, että uskomalla Jeesukseen Kristukseen ihminen todella voi löytää iankaikkisen elämän. Elämän, joka alkaa jo täällä arjen keskellä ja jatkuu kerran taivaassa. En kaipaa viisasteluja, nokkelia teorioita, vaan julistusta Persoonan, Jeesuksen tuntemisesta. Raamatun evankeliumi on sittenkin, edelleen sanoma Hänestä, jolla oli ja on rohkeus sanoa: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo” (Joh.8:12).
Heimo Enbuska
|
