Jaa
Kysy häneltä itseltään Tulosta
19.02.2010 16:37

Muuan täti oli lähetetty sukulaisten toimesta lomailemaan oikein lentokoneella. Lentämiseen tottumattomana täti oli pitkän lennon aikana päättänyt turvautua tuttuihin asioihin, niinpä hän koneen noustua kaivoi käsilaukustaan kuluneen Raamattunsa ja alkoi lukea.

- Uskotteko todella mitä tuossa kirjassa sanotaan, murahti vieressä istuva tukeva herrasmies ja hymyili ivallisesti ikääntyneelle tädille.
- Tietenkin. Tämähän on Raamattu, vastasi täti ja katsoi luottavaisena vierustoveriinsa.
- Entäpä sekin juttu siitä kaverista siellä valaan sisällä. Miten luulette hänen selvinneen kolme päivää sen merielävän mahalaukussa? kysyi mies selvästikin pilkallisesti.
- En tiedä. Ehkäpä kysyn sitä häneltä itseltään, kunhan menen taivaaseen, vastasi täti mennen jonkin verran hämilleen toisen julkeasta asenteesta.
- Mutta, entäpä jos hän ei olekaan siellä taivaassa, möläytti mies naurahtaen omalle nokkeluudelleen ja paneutui lukemaan sanomalehteään.
- No, sitten teidän on itsenne kysyttävä asiaa häneltä, sanoi täti.