”Älkää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mitä teillä on. Jumala on itse sanonut:  ´Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää.´” Hepr.13:5

Sanotaan, että ahneella on ikävä loppu ja ahneus on yleensäkin yleisesti tuomittu pahe. Ja kuitenkin se on melko arkinen asia, joka vaikuttaa yhteiskunnassamme laajalti.

Se, kuinka paljon ihmisellä on omaisuutta, ei kerro mitään hänen suhteestaan ahneuteen. Joku voi olla ahne omistamatta mitään, kun taas toinen voi omistaa paljon olematta lainkaan ahne.

On niitäkin, joilta ahneus ja siitä versova katkera kateus ovat vieneet terveyden ja elämänilon. Ahneus ja kiitollisuus eivät viihdy samassa sydämessä. On suorastaan vastenmielistä katsella ja kuunnella ihmistä, jota ahneus hallitsee.

Edellä mainittu raamatunjae, jossa nykyinen kirkkoraamattumme varoittaa rahan perässä juoksemisesta, varoitti vanhemmassa käännöksessä ahneudesta. ”Älkää olko vaelluksessanne ahneita” (RK 1938).

Jumala tietää, kuinka elämää tuhoava voima ahneus on. Hän tietää myös sen, kuinka helposti elatuksesta huolehtiminen, jokapäiväisen leivän turvaaminen voi muuttua ahneudeksi. Tuohon rulettiin joutunut ihminen ruhjoo helposti itsensä, sielunsa ja ruumiinsa terveyden.

Jumalan sanan rahan perässä juoksevalle on melkoisen yllättävä: ”Minä en sinua hylkää, en koskaan sinua jätä!”

Syyttelyn ja sormella osoittelun sijaan Jumala muistuttaa oravanpyörään eksynyttä ihmistä huolenpidostaan ja uskollisuudestaan. On siis toinenkin mahdollisuus kuin uuvuttaa itsensä rahan perässä juoksemisella. On lupa luottaa Jumalan huolenpitoon.
Jumala ei ole luvannut antaa meille kaikkea, mitä me haluamme. Mutta siitä, mitä me tarvitsemme, hän on luvannut huolehtia.

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen