Jaa
Suola ulos purkista Tulosta
08.06.2009 14:49

Katselin ohjelmaa vanhasta koskenlaskijasta. Tuo setä oli kuljettanut veneellään tuhansia turisteja kosken kuohuissa ja tiesi siis mistä puhui.

- Kun laskimme alas jokea, vauhti kiihtyi ja minun täytyi soutaa aina vain voimakkaammin. Joitakin vauhti alkoi pelottaa, ja niinpä he alkoivat vaatia, että lopettaisin soutamisen. He eivät ymmärtäneet, että veneen oli kuljettava virtaavaa vettä nopeammin. Vain silloin venettä saattoi ohjata.
Vanhus selvitti, että vain vauhdissa pysymällä hän saattoi säilyttää veneen hallinnan.
- Muussa tapauksessa virta vei meidät mennessään.


Olen usein palannut vanhuksen antamaan opetukseen. Muuttuvan maailman keskellä jotkut haluaisivat tehdä paniikkijarrutuksen. Toiset näkevät kristillisen uskon tällaisena jarruna. Todellinen vaikuttaminen seuraa kuitenkin aikaansa. Periaatteistaan tinkimättä kristitty elää muutoksessa mukana tuoden elämässään ja teoissaan esille ajattomia arvoja.

 
Jos liikenteessä olevassa autossa kiskaistaan käsijarru päälle, ovat seuraukset usein arvaamattomat. Hallinta ja ohjattavuus katoaa. Seurauksena ei olekaan turvallisuus vaan hallitsematon kaaos. Kristittyinä meidän tulisi yhä vakavammin miettiä, miten me paniikkijarrutuksen sijaan voisimme oikeasti ohjata ja vaikuttaa asioiden kehitykseen.


Kun/Jos uskova haluaa luoda tervettä muutosta ympäristössään, edellyttää se aitoa läsnäoloa ja osallistumista. Jeesus sanoi: ”Te olette maan suola.” Ja että suola jotakin vaikuttaisi, on se saatava purkista ulos. Purkkiinsa kivettynyt suola ei puhuttele eikä hyödytä ketään.


Heimo Enbuska
8.6.2009