|
09.08.2007 16:37 |
Hei.
Syksyn peruskurssi Isossa
Kirjassa on nyt takanapäin. Kun kesällä selvisi, ettei opiskelupaikka
vielä auennut, päätin lähteä syksyksi Isoon Kirjaan. Keväällä mielessä
oli jo syttynyt halu oppia lisää Raamatusta ja Jumalasta. Niinpä
elokuussa löysin itseni Keuruun opistolta. Nyt peruskurssin päätyttyä
voin todeta, että kannatti käydä ja suosittelen muillekin.
Isossa Kirjassa opetus on melko teoreettista, mutta tasokasta. Opetukset
antoivat ainakin itselleni uusia näkökulmia Raamatun tutkimiseen ja
moneen muuhun asiaan.
Peruskurssilla vaihtelua opintoihin tuovat kuorovierailut seurakunnissa
eri puolilla Suomea. Kuorovierailut olivatkin yksi eniten antavia
asioita syksyn aikana. Reissuilla saimme käytännön oppia palvellessamme
seurakunnissa lauluin, todistuksin ja rukoillen.
Hienoa oli myös uskovien yhteys, mitä opistolla erityisellä tavalla
koki. Paljon sai uusia tuttuja ja oli hienoa touhuta yhdessä erilaisten
uskovien kanssa. Keskustelut, rukoukset ja yhdessäolo opistokavereiden
kanssa antoivat paljon. Koin, että oppituntien lisäksi opin paljon myös
kurssikavereideni kautta.
Iso Kirja aika ei mennyt hukkaan elämässäni. Uskon Jumalan johdattavan
meidät oikeaan paikkaan, kun Häneltä sitä pyydämme. Iso Kirja-opisto oli
minun kohdallani oikea paikka tänä syksynä. Siunausta kaikille!
Teija Kärki
|