Helluntaiseurakunnan uusi puhelinnumero: 044-202 7140 (Ilkka)

Uudet tilat otettiin käyttöön Tulosta

Rautavaaran Helluntaiseurakunta aloitti toiminnan uusissa ajanmukaisissa tiloissa uudenvuodenaattona.

Uusien tilojen myötä yleisön tilat kaksinkertaistuvat entisestä. Uusiin tiloihin tulivat kokoussalin lisäksi toimisto, pyhäkoulu- ja kirjapiste sekä tilat ruokailla. Hankitut kokoontumistilat ovat entisen työvoima- ja verotoimiston paikalla, pääosin kunnantalon toisessa kerroksessa. Ensimmäisessä kerroksessa ovat kirpputorin varastot.

 

Keittiötilat uudistetaan myöhemmin.  Uusien tilojen kanssa samassa virastotalon osassa on kolme päivää viikossa avoinna oleva kirpputori.

Uusien toimitilojen myötä käytännöllisyys ja seurakunnan saavutettavuus paranevat merkittävästi. Tilat on suunniteltu myös liikuntaesteisiä ajatellen. Toteutuneiden kauppojen ansiosta merkittävä osa kunnantalon tyhjistä toimitiloista otettiin nyt vuosien hiljaiselon jälkeen käyttöön.

Rautavaaran Helluntaiseurakunnalla tulee puoli vuosisataa täyteen vuonna 2009. Seurakunnassa on vajaat 50 jäsentä.

uusi_p_.jpg

Uudet kokoontumistilat ovat pääkadun varrella kunnantalon toisessa kerroksessa.
Alakerrassa vasemmalla on kirpputorimme .
 
Rautavaaran Helluntaiseurakunta Arkistojen aarteita Muut Uudet tilat otettiin käyttöön